Etusivu | Esittely | Tulokset | Treeniblogi



Karamell-IN Huligaani syntyi 11. tammikuuta 2005 Nummelassa. Kävimme katsomassa pentuja ensimmäisen kerran niiden ollessa hieman vajaa neljän viikon ikäisiä. Samoihin aikoihin pentu sai nimekseen Hurja. Haimme pennun kotiin kuudes maaliskuuta ja tutustuminen isosiskoon oli heti ensimmäisenä ohjelmassa. Päästäkseen uuteen kotiinsa Hurja joutui matkustamaan autossa kuutisen sataa kilometriä. Matka meni kuitenkin hyvin Hurjan ollessa hurjan rohkea. Emoa tai sisaruksia ei näyttänyt tulevan ikävä ollenkaan.

Hurja on punainen irlanninterrieriuros. Pikkupentuna se oli todella harkitseva ja seuratessaan maailman menoa Hurja yleensä istui alas ja näytti pohdiskelevan hyvinkin tarkkaan seuraavaa siirtoansa. Nykyisin Hurjasta on tullut filosofin sijasta meidän lauman ilopilleri. Kovin välkyksi Hurjaa ei voi sanoa, mutta sitäkin hyväntahtoisemmaksi. Hurja on jossain määrin hieman rauhaton sielu ja sen ääniskaala onkin hyvin laaja kattaen kaikki vinkumisen, kiljumisen ja örisemisen välimuodot. Hurja on muutenkin siinä mielessä vähän erikoinen irski, että se on suhteellisen haukkuherkkä. Kotioloissa Hurja on todella rauhallinen ja huomaamaton, mutta heti kun lähdetään ulos, niin se on aina täynnä virtaa. Hurjan kaikenlainen käsittely on vaivatonta ja se haluaa olla ihmisten lähellä hakien paljon kontaktia. Kotona Hurja onkin varsinainen perskärpänen ja sille oma lauma on kaikki kaikessa. Vieraista ihmisistäkin Hurja pitää, mutta huomattavasti hillitymmin.








© ep-09